|
Päiväkirja 23.10.08 torstai Muuten, tulipa mieleen, että Gabrielle kertoi tositarinan siitä, miten hän löysi Reconnectionin( tai oikeastaan miten Reconnection löysi hänet). Gabrielle oli lomamatkalla Usa:ssa ja oli käymässä paikallisessa kirjakaupassa, kun hän siellä kierrellessään kirjahyllyjä, yhtäkkiä havahtui, kun hänen eteensä putosi kirjahyllystä eräs kirja. Ja se kirja oli Eric Pearlin kirjoittama "The Reconnection, heal others, heal yourself". Hän nosti kirjan maasta ja koska ymmärsi "yskän" hän osti kirjan ja kirjan luettuaan varasi heti seminaaripaikan Reconnective healing I ja II tason kurssilta. Ja tällä hetkellä hän on jo Reconnection opettajakoulutuksessa. Minut "haettiin" kotoani Reconnectionin piiriin, eli itselleni kävi niin, että kun ystäväni tuli tämän vuoden alussa tekemään hoitoa minulle kotiin, niin hän kertoi menevänsä Reconnective healing seminaariin Tukholmaan toukokuussa( Ensimmäinen kerta kun kuulin koko asiasta) ja innosti minuakin lähtemään mukaan. Innostuin kovasti asiasta ja huomasin, että tämä oli juuri sitä mitä olin etsinyt. Ainoa mutta osallistumiselle oli raha, sitä ei juuri sillä hetkellä ollut ylimääräistä. Muistan vieläkin, kun ystäväni nosti kätensä ylös ja sanoi: "Jos on tarkoitettu, että lähdet, niin rahakin järjestyy". Ja näin todella kävi! Jo samana iltana minulla oli rahat kurssia varten kuin ihmeen kautta! Tämä oli todella nopein manifestointi, mitä minulle on koskaan sattunut ja siltä seisomalta varasin itselleni seminaaripaikan Tukholmaan! Miten Reconnection työ löytää sinut:-) T: Susanna
27.10 maanantai
Haluan jatkaa vielä kokemuksistani Reconnectionin parissa. Ennen Tukholman seminaariin osallistumista olin ostanut Ericin kirjan netistä( Amazonista), niitä saa kätevästi myös Suomalaisen Ad Libriksen kautta, muistinkohan nyt nimen oikein? Luin kirjan melkein "yhteen putkeen" ja välillä itkin ja välillä nauroin. Monia koskettavia kohtia oli kirjassa ja mikä ihmeellisintä, kun luin kirjaa, niin samalla värähtelyt alkoivat aktivoitua minussa.Tunsin selvästi käsissäni uudenlaista värähtelyä ja tunnetta. Kun sitten pääsin seminaariin, niin värähtelyt vain voimistuivat ja ne kaksi ja puoli päivää siellä Tukholmassa olivat aivan upeat. Yli kolmisen sataa kurssilaista muodosti sellaisen ryhmäkentän, että siitä oli oksat pois. Ja tietenkin Ericin tapaaminen "livenä" oli elämys, hän on uskomattoman hauska persoona ja me seminaariin osallistujat nauroimme katketaksemme noiden päivien aikana. Henkisyyden ei todellakaan tarvitse olla vakava asia!!! Oman Reconnectionin sain tosiaankin Gabriellen tekemänä ja siitä on kyllä lähtenyt aukeamaan huikea polku. Olen jälleen virittänyt uudelleen nuoruuden lauluharrastustani ja huomannut, että se on myös tämän energiatyön lisäksi sellaista tekemistä, mistä todella pidän. Olen uskaltautunut laulamaan yleisön edessä ja huomannut, että siitäkin voi todella nauttia. Laulamisessakin on mielestäni kyse välikappaleena olemisesta, siitä että on tavallaan "laulettavana". Avautuu niin, että laulun/ äänen on mahdollista soida mahdollisimman vapaasti ja esteettä. Reconnectionin jälkeen on lauluuni tullut aivan uudenlaista syvyyttä ja ulottuvuutta. Ihmeellisintä on ollut se, että aivan vieraat ihmiset ovat tulleet kiittämään laulustani, kun tätä oli tapahtunut useamman kerran aloin aavistella, että nyt on reconnection värähtelyillä sormensa pelissä. Ja näinhän se on, että reconnection voimistaa ja vahvistaa kaikkea sitä mitä teemme ja muut ihmiset sitten jollain syvemmällä tasolla kokevat sen. Konkreettisia asioita, minkä reconnection on tuonut elämääni, on sisäinen tyytyväisyys ja kiitollisuus omaan elämään ja elämään yleensä, sellainen lämmön tunne sydämessä ja hyväksyntä itseä ja muita kohtaan on helpompi ylläpitää kuin ennen. On kuin helpompi katsella asioita etäämmältä, menemättä niihin mukaan tunteella. Olinkin ennen "kova tyttö" prosessoimaan asioita. Tunteet saattoivat heilahdella hyvinkin paljon ja henkisille kursseille osallistuminen nostatti paljon tunteita pintaan ja olin tyytyväinen, että nyt varmasti putsaantuu paljon tunnekuonaa/ karmaa yms.., kun on nääiiin vaikeaa ennen ja jälkeen kurssin. Reconnectionin saamisen jälkeen elämä on ollut paljon tasaisempaa ja hyvällä tavalla, ei ollenkaan siis tylsällä tavalla:-) Reconnection värähtelyissä on kyse armosta. meillä on nyt tänä ihmeellisenä aikana annettu tälläinen värähtely käyttöömme ja se ei väistämättä enää aiheuta paranemiskriisiä tai oireitten pahentumista, ennenkuin ne parantuvat. Jutut voivat tulla tietoisuuteen ja oireet ilmaantua hetkeksi, mutta samalla ne alkavat ikäänkuin haihtua pois. Oivalluksia tulee nopeaa vauhtia ja jos ennen asioiden läpikäymiseen saattoi mennä viikkoja kuukausia tai vuosiakin, niin nyt tuntuu, että se on kuin sormennapsaus ja asia on oivallettu ja taas mennään eteenpäin. T:Susanna
3.11 maanantai Paljon on taas ehtinyt tapahtua ja tuntuukin, että vauhti vain sen kun kiihtyy. On ollut ihana kuulla ihmisten kokemuksia Reconnection sessioitten ja hoitojen jälkeen. Se antaa uskoa ja luottamusta, että on oikealla tiellä. Monet ihmiset ovat kokeneet hyvin syvästi nämä värähtelyt ja niitten voimakkuuden. Jokaiselle asiakkaalle kokemus on juuri hänelle se oikea ja merkityksellinen. Kokemukset vaihtelevat syvästä rauhan tunteesta iloon ja rakkauteen. Pelot ikäänkuin väistyvät ja itse-epäilys häipyy, kun sisältä avautuu paikka missä voi levätä täysin rauhassa. Jotkut saavat symbolisia kuvia elämäänsä varten, eräs rouva kertoi Reconnection session jälkeen, että hänelle näytettiin juna, aivan tavallinen juna missä hän matkusti. Se juna sitten pysähtyi ja toiselle raiteelle ilmestyi pikajuna, johon hän siirtyi, siellä junassa oli soittoa ja laulua ja mukavia ihmisiä, oikein miellyttävä tunnelma. Eräällä asiakkaalla oli kokemus tuulimyllystä. Ensin tuulimyllysssä oli neljä ohutta lapaa, mutta lavat muuttivat leveiksi ja tuulimylly alkoi pyöriä vinhaa vauhtia... Reconnection session aikana asiakkaat ovat kokeneet myös uusien linjauksien ja "johdotusten" syntymistä energiakehossa jne. Ja vaikka hoitojen aikana ei kokisikaan mitään, hoito vaikuttaa kyllä. Se jatkaa työstymistään itse varsinaisen hoitoajan jälkeenkin. Minulla itsellänikin asioitten muotoutuminen on vienyt useita kuukausia.Meistä jokainen on ainutlaatuinen ja kokee asiat hyvin omalla tavallaan, joku kokee voimakkaasti nyt ja heti, toinen tarvitsee aikaa ja etenee rauhallisemmin. Kun on saanut kuulla ihmisten kokemuksia hoidoista, niin on aivan päivänselvää, että minä en niitä pystyisi koskaan aikaan saamaan. Minä en paranna ketään enkä saa noita kokemuksia tapahtumaan. Jumala, Universumi, miten sen haluaakin ilmaista on kaiken takana, se on se lähde, johon olemme yhteydessä ja saa asiat tapahtumaan uskomattomilla tavoilla, sellaisella viisaudella ja rakkaudella, jota ei voi järjellä käsittää. Onneksi siihen voi kuitenkin olla sydämessään yhteydessä ja tuntea itsessään tuon kiitollisuuden. Olemme syvimmältämme kaikki tuota kaikkiallista lähdettä, samaa valoa ja rakkautta. Kun olemme saaneet siihen yhteyden itsessämme voimme luottavaisina levätä ja antautua meissä elävän valon ja rakkauden johdatukseen.
12.3.09
Mahtavaa, nyt on sitten Tampereen ja Helsingin illat koettu. Eric Pearl kävi pitämässä kumpanakin iltana luennon kyseisillä paikkakunnilla. Salit olivat täynnä. Tampereella 180 ihmistä, Helsingissä 250. Eric kertoi Reconnection ilmiöstä ja teki hoitodemonstraatioita. Muutamassa minuutissa näimme hoidon vaikuttavan dramaattisesti hoidossa olleiden käsien liikeradan laajuuteen. Oli ihana nähdä teitä tuttuja, ja tutustua uusiin ihmisiin. Kiinnostus asiaan on valtava! Toivottavasti saamme oikein ison seminaarin aikaiseksi kesäkuussa!
22.08.09
Kesän Reconnective Healing seminaari ja Reconnection seminaari olivat Helsingissä kesäkuussa ja suuri joukko ihmisiä pääsi kosketuksiin tämän ihanan, uutta luovan ja muuntavan värähtelyn kanssa. Reconnective Healing seminaarissa I/II -taso oli 280 osanottajaa ja Reconnection seminaariin III-taso osallistui 100 ihmistä. Valtava ryhmäkenttä oli läsnä koko seminaarin ajan ja auttoi osallistujia etenemään omalla polullaan. On todella mukavaa, että Reconnection värähtelyt nyt leviävät Suomessa vauhdikkaasti useitten hoitajien/ihmisten välityksellä. Yhdessä muuntuen ja toisiamme auttaen, autamme samalla myös planeettaa tässä ylösnousemusprosessissa. Itsellenikin tapahtui paljon avautumista monella tasolla seminaarin kuluessa ja eräs konkreettinen tapahtuma oli, että suoritin Sertifiointikokeen hyväksytysti ja se mahdollistaa uusien ovien avautumista tällä "Reconnection"polulla. 06.10.09 Osallistuin Munchenissä järjestettävään Practitioner Mentoring (kolmen päivän kestävään) kurssiin. Meitä oli 11 kurssilaista eri puolilta Eurooppaa. Opiskelimme Doug Deviton johdolla syventävää tietoa Reconnective Healingistä ja Reconnectionista. Tietojamme ja taitojamme sitten testattiin monin tavoin. Päivien aikana osallistuimme käytännön näyttökokeisiin, teoriakokeisiin, suulliseen kyselytuntiin ja pidimme myös Reconnective Healingistä kukin näytepuheen. Mentorointi kurssi jatkuu käytännön harjoittelujaksona, siten että kurssilaiset osallistuvat opettajien avustajina seminaarien opetukseen. Mentorointi pätevyyden saa sitten kun on näyttänyt pätevyytensä kaikilla osa-alueilla. Opetus oli tarkkaa ja vaativaakin, mikä on tietenkin hyväkin, kun mentorointikurssilaiset sitten toimivat seminaareissa avustavissa opetustehtävissä. Seuraavaksi sitten lähdenkin Amsterdamiin marraskuun 12. päivä jatkamaan opintojani ja palaan takaisin 18.11.
29.11.2009
Terveiset Amsterdamin seminaarista! I/II tasolle osallistui huimat 800 ihmistä. Tunnelma oli aivan mahtava ja seminaarin anti hieno. Itse olin siis avustavana opettajana mukana seminaarissa yhdessä 40 muun "apuopen" kanssa, he tulevat ympäri maailmaa, mukana oli Japanilaisia, Australialaisia, Usa:laisia, ja tietenkin meitä Eurooppalaisia. Kaikilla halu ja sydämen palo jakaa tätä uuden ajan värähtelyä ihmisille ja näin samalla auttaa myös koko planeettaa ylösnousemusprosessissa. Matkakuume iski todenteolla ja innokkaana odotan seminaariaikataulujen ilmestymistä Reconnectionin sivuille, jotta pääsen taas reissuun ja tekemään tätä ihanaa työtä ihanien ihmisten parissa myös Euroopassa.
8.3.2010 Olen Reconnective Healing seminaarissa Italian Riccionessa avustavana opettajana 11-17.3.2010 Laitan palatessani kuulumisia Italiasta! No niin, nyt on Italian seminaari koettu ja opittu myös poskisuudelmien jalo taito:-) Italialaiset ovat hyvin eläväisiä ja ystävällisiä. Itsekin muutuin enemmän Italialaiseksi matkalla:-) Seminaariin (Taso I/II)osallistui 570 ihmistä ympäri Italiaa ja muualtakin Euroopasta,joten isoissa luvuissa mennään Euroopassa seminaarien osallistujamäärissä. Eric oli pääopettajana ja Helen Parsons englannista avusti häntä. Vaikka ihmisiä oli paljon, oli meitä avustavia opettajia myös yli kaksikymmentä paikalla. Sydämen kieli on universaali kieli ja vaikka en osaakaan Italiaa kuin muutaman sanan, niin elekielellä ja hymyllä pärjää pitkälle myös opettaessa.Dramaattisia parantumisia tapahtui seminaariosallistujien joukossa jälleen ja osallistujat vaikuttivat tyytyväisiltä seminaarin antiin. Tästä on hyvä suunnata Ruotsin seminaariin, joka pidetään huhtikuussa Tukholman Kistassa. Ja lähestyyhän se meidän oma Helsingin seminaarimmekin vauhdilla, joten nyt vaan kaikki joukolla ilmoittautumaan sinne, tällaista mahdollisuutta ei kannata jättää käyttämättä. www.responsability.se sivuilta löytyy kaikki olennainen tieto ilmoittautumista varten. Ja minullekin voi soittaa, jos jää jotain epäselvää... Toivottavasti tapaamme kesäkuussa seminaarissa!!
21.4.2010 Suomen Reconnective Healing seminaari on peruuntunut tältä kesältä. Ilmoittautuneita oli tässä vaiheessa liian vähän:-( Muutamia ihmisiä lähtee Tukholman seminaariin ja osa menee kesäkuussa Osloon. Itse olen muutaman päivän päästä lähdössä Tukholman seminaariin avustavakasi opettajaksi. Voisinpa siellä kysellä vähän lisätietoa, milloin saamme seminaarin Suomeen, vaiko olisiko vaikka mahdollista saada simultaanitulkkausta Ruotsin ensi kevään seminaariin. Suomesta olisi suht helppo kuitenkin matkustaa lentäen tai lautalla Ruotsiin. No, katsotaan. Jos olet kiinnostunut saamaan tietoa mahdollisesta suomen seminaarista, niin laita postia osoitteeseen: reseminaari@gmail.com Tapaamisiin taas Ruotsin seminaarin jälkeen!
|